Thursday, May 9, 2013

Me mitään rakennettu. Vielä.

Sunnuntaina - siis neljä päivää sitten - suuntasimme into piukeana Tammistoon rakennustarvikemyymälöihin. Käytiin siinä, missä ei tarvitse tinkiä. Lautatarhasta piti ostaa parikymmentä (tuhatta) metriä raakalautaa 49 sentin metrihintaan.

No. Siellä Byggmaxissa iski sitten ahdistus. Nelimetrisiä lautoja olisi pitänyt kantaa monta kymmentä sahauspaikalle. Ja miten ihmeessä me muka kuljettaisimme laudat pätkittyinäkään mihinkään? Kauhea homma, ja hieno etsivä ei hikoile. Ainakaan kylmänä ja harmaana kökköpäivänä. Päätimme käydä Pentagonsissa siemen- ja kukkaostoksilla ja ottaa lautojen suhteen käyttöön suunnitelman B.

Oikeastaan se suunnitelma B on suunnitelma A, jonka hylkäsimme viime vuonna muun palstakiireen vuoksi. Tanjan landella on vanha elovarasto, joka on pullollaan kaikenlaista puutavaraa, josta isäntäväki mielellään luopuisi. Soitto siis äitimuorille, joka otti haasteen vastaan. Tanja hakee puolentoista viikon päästä kesäauton Oulaisista, ja samassa yhteydessä Helsinkiin kuskataan valmiiksi sirkkelöityjä laatikonpätkiä.

Rahaa ja luonnonvaroja (joihin lasketaan myäs hermot!) säästyi näin ihan roppakaupalla. Ja ruuvinväänninkin on saletisti latingissa kahden viikon odottelun jälkeen.

Palsta herätettiin eloon orvokki- ja tähtisilmäistutuksilla, jotka ainakin eilen vielä olivat voimissaan.










No comments:

Post a Comment